sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulutorilla

Tuli tuossa joulukuun alussa oltua joulutorilla myymässä tyttären kanssa tehtyjä tuotteita,. Myynti ei ollut kummoinenkaan mutta silti oli mukavaa olla mukana tapahtumassa. Joulupukkikin ehti kiireiltään poiketa torilla. Oheisena muutama kuva myyntipöydästä.







Torilla olin vain tapahtuman ensimmäisenä päivänä, koska seuraavana päivänä oli ensimmäisen lapsenlapsen, pojantyttären, ristiäiset.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Vähän vauvajuttuja

Ompelin tulevalla lapsenlapselle vähän liinavaatteita. Kankaat on ostettu Tallinnan käsityömatkalta ja ovat puuvillaa. Tein kaksi pussilakanaa ja yhden alulakanan. Lakanoiden koot ovat samat kuin äiityspakkauksessa.




torstai 13. syyskuuta 2012

Vähän lahjoja

Viimeisestä päivityksestä on vierähtänyt jonkun verran aikaa, mutta olen tehnyt muutamia lahjoja:

Miniälle 30-vuotislahjaksi alle metrin mittainen poppanaliina:



 Miniän täti täytti pyöreitä vuosia, joten tein hänelle revontulihuivin ja jotta hänen sisarelleen eli miniäni äidille ei olisi tulllut paha mieli niin tein hänellekin oman huivin. Huivit on tehty virolaisesta liukuvärjätystä villalangasta. Annoin molemmat huivit miniälleni vietäväksi huivien saajille joten en tiedä kumpi sai kumman.




torstai 26. heinäkuuta 2012

Vähän pehmoilua

Leikkasin joku aika sitten seuraavat pehmoeläimet, jotka nyt on täytetty ja viimeistelty.


Nalle on tehty sekä puuvilla- että pellavakankaasta. Villakoira on teddyä.




Tämä cockerspanielin näköinen koira on tehty fleecestä.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kangaspuiden tuotantoa

Sain viimein kutomani poppanatabletit viimeisteltyä. Ne ovat kooltaan 38 cm x 44 cn. Siniset ovat hiukan pidemmät. Kaikkia värejä tein kaksi kappaletta.




tiistai 10. heinäkuuta 2012

Vähän käsitöitä

Työtoverini pyysi minua neulomaan tulevalle lapsenlapselleen nutun ja housut lahjaksi saamastaan langasta. No minähän lupasi nuo tehdä ja tässä lopputulos:





Lankana on käytetty Novitan Woolia. Vaatteissa ei ole nappeja koska sovimme että tilaaja hankkii ne.


lauantai 5. toukokuuta 2012

Mökkeilyä

Olin vappuna mieheni ja koiriemme kanssa mökllämme ja sain napattua koirista muutamia valokuvia jotka ohessa:


Tässä koko kolmikko, Hessu, Mikki ja Vikke, tutkimassa mitä sieltä oikein löytyy.


Vikke päätti jatkaa tutkimuksia yksinään.




Hessun mielestä ruohikossa pyöriminen on paljon mukavampaa kuin aarteen etsintä.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kudontapiirin tuotantoa

Kansalaisopiston kudontapiiri on tältä keväältä päättynyt. Jäljellä on vain suurella yleisölle avoin kevätnäyttely. Omista kudonnaisista sain näyttelyä varten valmiiksi vain allaolevat kaksi tuotetta.


Tämä on perintein poppanaliina johon on lisätty munkivyöraitaa.


Tämä taas on Norjan nukkaa eli se on kudottu kahteen kertaan. Ensin kudotaan leveä raitakangas, joka leikataan ja kudotaan uudelleenn kapeampaan loimeen ja näin saadaan paksu ryijymäinen pinta. Tämä tulee kesäkalusteen tuolin istuinosaan lämmikkeeksi.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Käsityömatka Tallinnaan

Tuli käytyä alkuviikosta Tallinnassa käsityömatkalla. Matkalla käytiin villalankatehtaalla, Karnaluksissa ja useissa kangaskaupoissa. Kävimme myös vierailulla tilkkutaiteilijan ateljeessa. Matkan järjestänyt matkatoimisto on tehnyt aikaisemminkin samanlaisia matkoja joten he tiesivät ostospaikat. Villalankatehdas esimerikiksi on Raasikussa Tallinnan ulkopuolella ja muutamat kangaskaupat olivat myös kauempana keskustasta, mutta kun matkalla on linja-auto mukana niin matkat kauppoihin sujuu ja tavarat voi tuoda autoon ja keräillä ostoksensa vasta kotimaassa. Oheisena kuvia vähäisistä ostoksista kahden päivän ajalta.


Yläpuolella on villalankatehtaalta ostettuja liukuvärjättyä villanlankaa ja alaupuolella on Karnaluksista ostettuja huivi- ja sukkalankoja että se siitä varaston pienentämisestä.



Karnaluksista ja eräästä kangaskaupasta tuli ostettua oheisia askartelu ym tarvikkeita



Ensimmäisen päivän päätteeksi kävimme paikallisen tilkkutaitelijan ateljeessa päiväkahvilla. Hän kertoi miten hän hyödyntää kaikki kankaan osat, olivat ne sitten uusia tai vanhoja, mutta ne käytetään kaikilta osin tilkkutöihin. Ostin hänen tekemänsä tilkkukirjan jotta saisin inspiraation käyttää vanhat miesten paidat, villakangastakit ja farkut tilkkutöihin.



Tuossa kirjassa on monia mielenkiintoisia ideoita kuinka kankaita voi käyttää.


Toisena matkapäivänä kävimme muutamissa kangaskaupoissa, joista tottakai mukaan tarttui kankaita kuinkas muuten.



Tästä kankaasta aion tehdä keittiöpyyhkeitä. Siitä saa keltaisia, violetteja ja harmaita pyyhkeitä.





Näitä kahta ylläolevaa kangasta tulen käyttämään patalapuissa,



Tämän lammaskankaan käyttötarkoitus on vielä vähän epäselvää, mutta kyllä sekin varmaan paikkansa löytää.

Ostin myös kaksi keräilytavaraa kesämökillemme muiden keräilytavaroiden seuraksi.


Kuten kuvasta huomaa niin keräily liittyy mustavalkoisiin lehmiin.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Lisää sisustusta

Teimme viime kesänä pientä pintaremonttia makuuhuoneeseen. Verhot ja päiväpeitto löytyivät kangaskaupan loppuunmyynnistä.




Matot on trikookudetta.


Kattolamppu on ostettu Ikeasta.


Makuuhuone tuli sävytettyä violetin ja valkoisen sävyin. Tapetissa on hieman kultaiseen viittaavaa raidoitus.

torstai 16. helmikuuta 2012

Sisustusta

Kudoin kangaspuilla keittiöön verhokappakankaan. Kutomiseen meni melkoisen kauan aikaa, mutta nyt verhot on vihdoin ommeltu ja laitettu ikkunoihin.


Loimi ja kude molemmat ovat 100 % puuvillaa.